Aiheen 'Muut' arkisto

Luottokorttiostoksista

25.7.2007

Posti oli tuonut tiedon korttini kohtalosta, eli siitä missä sitä on käytetty. Paikkana on ollut Sydneyn lähistöllä olevan pikkukaupungin jalokivi-/korukauppa ja vaatekauppa. Rahaa oli kulutettu noin 2500 euroa yhdessä päivässä.

Eilen sain viimein myös uuden kortin haltuuni ja pettymys oli suuri, sillä uuden kortin numero on melkein mahdoton muistaa, kun taas vanhan oppi muutamassa päivässä, sillä se oli äärimmäisen helppo. Sama kävi PIN-koodille, joka on nyt hieman liian vaikea.

Rahankulutuksessa näkyi kortittomuus. En koskaan uskaltanut ostaa mitään heräteostoksia, sillä koskaan ei tiennyt tarvitseeko sitä käteistä enemmän myöhemmin. Onneksi säästökuuri on nyt ohi.

Australiassa

16.7.2007

Joku idiootti on käyttänyt luottokorttiani ostoksiinsa Australiassa. Pankista ystävällisesti soitettiin ja kysyttiin olenko viime päivinä ostanut siellä mitään. Aloin nauraa, sillä lähi-Siwassa taisin vinguttaa korttiani samaan aikaan.

Lähiaikoina saankin sitten kirjoitella reklamaatioita ja rikosilmoitusta. Juuri tätä kaipasinkin tähän väliin kun pitäisi saada loput tavarat pakattua (reilu viikko muuttoon) ja ainoa maksuväline on käteinen. Toivottavasti kortti tulee pian, sillä työmatkoja ja muita välttämättömiä on ikävä maksella käteisellä. Toisaalta, en kyllä tiedä kuinka pitkäksi aikaa varaamani käteinen riittää, joten siksikin olisi kiva saada kortti pian.

Lähikuukausina saan taas monessa paikassa kulmien kohotuksia osakseni, sillä tämä kuoletettu kortti on aika monessa järjestelmässä ja kun teen vaikkapa hotellivarausta, näkyy korttini siellä varastettuna. Viimeksi samaan rumbaan meni melkein vuosi ennen kuin olin saanut kortin numeron vaihdettua kaikkialle.

Enää jää epäselväksi mistä numero on karannut vihulaisille. Vaihtoehtoja on kotisuomessakin, mutta tarjolla ovat myös kansainväliset nettikaupat, hotellivarausjärjestelmät sekä Intian, Puolan ja Viron kaupat ja ravintolat. Joten siis ihan missä vain.

Maisemanvaihdoksesta

7.7.2007

Juhannuksena tuli räpsäistyä tällainen kuva tulevista kotimaisemista. Tai ei nuo maisemat niin lähellä ole, mutta samassa kaupungissa. Kuvaa klikkaamalla se suurenee.

img_8252.JPG

Paras artikkeli wikipediassa

6.7.2007

Wikipedia:Lamest edit wars

Matkailua

27.6.2007

Ensi viikonloppuna tarkoitus on pyrähtää katsomaan Tallinnaa ja sitä varten piti sitten laivaliput ostaa. Mutta yllätyin suuresti töissä, että Tallink Siljan sivuilla ei voi varata ja ostaa laivamatkaa kuin vain verkkopankkitunnuksilla, eikä siis luottokortilla kuten olen tottunut. Tämä selvisi sillä viimeisellä sivulla varausjärjestelmää, joten jouduin ottamaan koko projektin uusiksi illalla kotona. Varmasti tähän harvinaiseksi käyneeseen ratkaisuun on pätevä syy, mutta en voi tähän hätään millään keksiä mikä se voisi olla. Kaikkiallahan luottokortit käyvät.

Picasan uudet featuret

22.5.2007

Picasasaan on jossain välissä tullut uusi feature, eli ominaisuus, että kuville voi laittaa tageja, eli suomennettuna koodeja. Mutta minkä ihmeen takia vanhoille kuville tageja voi antaa vain yksi kerrallaan, eikä koko kansiolle kerralla? Pah.

Pohdintoja Puolasta

16.3.2007

Viime aikoina on tullut blogailtua liian vähän, mutta sitten kun tulee kirjoitettua on aihe kummallinen. Mutta lyhyt Krakovan matka herätti ajatuksia Puolan politiikasta ja erityisesti sen suurvaltakompleksista.

Ensimmäinen huomio on, että ihmiset luonnostaan olettavat Puolassa olevan vähintään 60 miljoonaa asukasta. Olin itsekin yllättynyt, että väkeä on vain noin 38 miljoonaa ja se on vasta kuudenneksi suurin valtio asukasluvultaan EU:ssa (Wikipedia). Tämä tuntuu olevan median aikaansaannosta, eli Puolasta saa suuremman kuvan kuin mitä todellisuus on. Osaltaan tämä johtuu siitä, että maalla on kova tarve saada sanoa viimeinen sana mm. politiikassa ja EU:n päätöksissä.

Selitystä suuruudelle ei löydy myöskään pinta-alasta, Puola on siinäkin tilastossa kuudes (heti Suomen jälkeen). Asukastiheydessä Puola on yhdeksäs. Bruttokansantuotteella (per capita, wikipedia) laskettuna maa on kolmanneksi viimeinen.

Historiallisestihan Puola on toistuvasti hävitetty kartalta ja luotu uudelleen. Tämä on aiheuttanut tietenkin ongelmia itsetuntoon. Yksi historiallinen tarina onkin kuvaava: Puolaan luotiin perustuslaki amerikkalaisen mallin mukaan ensimmäisenä maana Euroopassa. Noin viisi vuotta myöhemmin koko maa katosi kartalta. (Löytyi wikipediastakin, artikkelin lopussa.)

Syitä varmaan löytyy NATO-hanakkuudesta ja suuntautuneisuudesta Yhdysvaltojen kainaloon. Irakin sota lienee tunnetuin esimerkki. Sillähän sitä näkyvyyttä tulee kun lähtee sotimaan. Lentokentällä tuon huomasi tiukkoina turvatarkastuksina. En ole Yhdysvalloissa käynyt kun siellä on sodittu, mutta missään muualla en ole purkanut koko omaisuutta joka välissä. Verrattuna Intiaan, mikä on suuri maa ja josta löytyy terroristeja omasta takaa, turvatarkastukset olivat tehokkaita (käytetty aika per matkustaja), mutta silti kohtuullisen rentoja. Puolassa touhu oli todella ryppyotsaista.

Viimeinen mieleen tuleva huomio oli Varsovan kentällä kun laskin koneita. Joskus sitä huvittaa itseään kummallisilla asioilla, mutta jotenkin yliampuvaa oli, että tunnuksin ”Republic of Poland”-tunnuksin olevia lentokoneita laskin kuusi ja helikoptereita neljä. Ja nämä siis olivat vain ne, jotka näin kentällä tuona sunnuntaina. Ainakin valtaapitävät matkustavat mukavasti ja näyttävästi.