Aiheen 'Koneet' arkisto

Kuvien editoinnista

30.10.2007

Pitäisi varmaankin seurata web2.0-maailmaa, sillä Picnik oli jäänyt huomaamatta. Kivalta vaikuttaa, vaikka en edes rekisteröitynyt.

Postin tuomia riemuja, osa 2

19.10.2007

Aiemmin mainittu yritys lähestyi minua jälleen. Tällä kertaa kamerasta on parempi kuva, ja siinä lukee ihan selvästi: ”Digital lens”.

www.kuvat.fi

24.9.2007

Olen ollut kaksi vuotta www.kuvat.fi -palvelun onnellinen käyttäjä. Tosin galleriani on vanhalla 1g.fi-domainilla. Hinta on pysynyt samana, mutta silloin aikanaan palvelussa sai todellakin yhden gigan tilaa kuville. Nyt sinne saa 50 gigaa sekä videoita ja musiikkia. Kylläpä kehitys kehittyy nopeasti.

Postin tuomia riemuja

17.9.2007

Sen verran harvakseltaan tulee perinteistä postia, ja vielä harvemmin perinteistä roskapostia (siis sitä, jota Itellan (tai Postin) kantajat raahaavat ovesta sisään). Tällä kertaa piti ihan ihmetellä, kun PC-123-ABC oli lähestynyt mainosmateriaalillaan.

Materiaali on viihdyttävää, sillä niissä mm opastetaan miten käytetään Windowsin opastettuja toimintoja. Todellisuudessahan niiden suurin haaste on napsauttaa päälle. Toisaalta, oli kiva saada vastaus kysymykseen: ”Minulla ei ole väritulostinta. Miten saan tulostettua värillisen logon?” Myös erittäin olennainen oppi on, että miten Windows XP:n ohjauspaneelin kuvakkeet voi järjestellä uudelleen.

Mutta viimeistään tällä kohtaa huomasin olevani kohderyhmän ulkopuolella: ”Suunnittele ammattimainen kirjelomake”-lärpäke sisältää materiaalia, jossa opetetaan clipart-kuvan lisääminen ja fontin vaihtaminen. Kuvamateriaalin noin 50-vuotias pariskunta tekee puuhaansa Mäkillä. Todellisuudessa jokaikinen tuntemani tietokonetta joskus käyttävä yli 5-vuotias osaa tehdä kyseiset toiminnot ilman opastusta. Siis jos tietävät mikä on clipart.

Lopuksi, ylle linkitetyn sivun pienellä painetussa osuudessa mainitaan, että: ”Päätöksistä ei voi valittaa. Mahdollisen veron maksaa voittaja.” Jepjep. Edut tyhjästä ovat jopa 86,90 Euroa, jos tilaan yhdellä Eurolla tavaraa (+0,95 Euroa postikuluja). Eduista 42,99 Euroa muodostuu taatusti laadukkaasta digikamerasta, jota mainostetaan fraasilla: ”Kätevä ja tyylikäs digikamera”. Kamerasta ei löydy kuvaa etupuolelta, mutta spesifikaatioina kerrotaan: ”1,3 megapikseliä. [—] maksimiresoluutio 1280 x 960 pikseliä (optinen resoluutio 640 x 480 pikseliä)”.

Niinpä. Mitenkähän tuo maksimiresoluutio saadaan kamerasta ulos, jos optisesti saadaan vain puolet siitä. Ei varmaan vaikuta kuvanlaatuun.

”Windows-käyttöjärjestelmän vaatimukset” Windows 98:llekin listataan (tosin vain muistin osalta), mikä osoittaa tietenkin, että tieto on ajantasaista. En kylläkään suosittele kyseisten ohjeiden mukaan lisäämään koneeseen muistia, sillä muisteissa on muitakin eroja kuin ”vanha” ja ”uusi”.

Aikakauden loppu

26.6.2007

En ole mitenkään hyvä luopumaan mistään omaisuudestani, mutta yritin iltaani käyttää siihen, että saisin isomman akvaarioni myyntiin. Jostain syystä myyntikanavaksi valikoitui Huuto.net. Kokemus on tähän saakka ollut jokseenkin turhauttava. Ensin tunnusten luominen vei reilun puoli tuntia ja sitten ilmoituksen jättäminen tökki niin pahasti, että meni hermot. Koko serveri taisi mennä nurin kriittisellä hetkellä. Joten nyt kun ilmo on esillä, projektiin on tuhrautunut aika tarkkaan tunti ja vartti. Helppoa? Toivottavasti menee edes kaupaksi, ettei tätä tuskaa tarvitse kärsiä toiste.

Kaiken lisäksi kuva on kiva, mutta käsittämättömän surkea kun ei todellakaan kiinnostanut alkaa kameraa säätämään sen lisäksi, että webbisivu on käsittämättömän vaikea.

Toisaalta aikakausi päättyy siksi, että kuukauden päästä tämä asunto on tyhjä ja uudessa pitäisi olla remontti aloitettu. Saapi nähdä tapahtuuko jälkimmäinen aikataulussaan. Pienempi akvaario sentään muuttaa aikanaan perässä uuteen kotiin.

Saavutettava elämyspuisto

15.6.2007

Matka elämyspuistoon alkaa lupaavasti. Särkänniemen sivut herjaavat mukavasti:

”Särkänniemen www-sivut ja Linux-käyttöjärjestelmä

Linuxin Mozilla-selaimissa Flash-player ei tällä hetkellä tue Särkänniemen sivuilla käytettävää WMODE=transparent -asetusta. Tästä johtuen sivuston navigaation pudotusvalikolle varattu alue näkyy Linux-käyttäjillä valkoisena laatikkona, joka peittää osan sivujen sisällöstä.

Adobe ja Mozilla tekevät parhaillaan työtä tämän vian korjaamiseksi.

Lisätietoa aiheesta:
Adobe is working with Mozilla to enable this functionality (WMODE) for Firefox. For more information and to track the issue, please see Bugzilla 137189.”

Tuskinpa minun olisikaan tarvinnut tietää mitään etukäteen. Tuskinpa paikka on viidessä vuodessa muuttunut tai hinnat muuttuneet.

Sosiaalista elämää

14.5.2007

Tämä päivä on ollut hieman huvittava siinä näkökulmassa, että erilaisiin sosiaalisiin verkostoihin on kovasti kutsuttu tänään. Pitipä siis perehtyä mitä ovat Linkedin ja Jaiku ihan käytännössä.

Ensimmäinen tuntuu olevan ihan turhaa ihmisten linkittämistä. Ehkä sillä on merkitystä joillekuille, mutta itse en saa mitään irti siitä ketä minä tunnen ja ketä tuntemani ihmiset tuntevat. Koko kokemus oli juuri sitä kuin ennakkoluuloissani kuvittelinkin. Ei kiinnosta. Tai sitten en vain ymmärrä.

Jaiku taas vaati hieman enemmän perehtymistä. Sinänsä kiinnostava konsepti, mutta kun ei toimi niin ei toimi. Ei minulla ole tänne blogiinkaan juuri ollut sanottavaa viime aikoina, joten miten minulla olisi vielä vähäpätöisempää sanottavaa Jaikussa. Toisaalta, jos kaverit ovat aktiivisia, niin onhan sitä ihan hauska seurata aika ajoin. Kännykkäsovellus on aika susi, sillä se jostain syystä hukkaili viestejä. Ainakaan ei osaa pitää synkassa, jos käy jotain tekemässä tietokoneella ja siirtyy sitten kännykkään. Erityisesti koko touhun sekavuus häiritsee, sillä olin eksyksissä kerran jos toisenkin kun en millään löydä sitä paikkaa missä olin juuri äsken tekemässä jotain. Ehkä vaan en ole (enää) tarpeeksi nörtti opetellakseni kyseistä systeemiä. Lisäksi kännykässä mättää se, että luontevinta on kirjoittaa ”jaikut” englanniksi, sillä työpiirissä mahdollisesti lukeavaa väkeä on hyvä ajatella, mutta tekstiviestin kirjoituskieli on suomi, jolloin on ihan liian monimutkaista vaihtaa kieltä joka kerta. Kiva tutustua, mutta tuskin jää käyttöön.