Arkisto kuukaudelle Syyskuu, 2007

www.kuvat.fi

24.9.2007

Olen ollut kaksi vuotta www.kuvat.fi -palvelun onnellinen käyttäjä. Tosin galleriani on vanhalla 1g.fi-domainilla. Hinta on pysynyt samana, mutta silloin aikanaan palvelussa sai todellakin yhden gigan tilaa kuville. Nyt sinne saa 50 gigaa sekä videoita ja musiikkia. Kylläpä kehitys kehittyy nopeasti.

Remonttipäivitys

23.9.2007

Tässä taas jonkinlainen remonttipäivitys.

Ensimmäisessä kuvassa lattian rakenteita. Huomionarvoisaa on, että lahonnut puu on aikanaan korjattu lyömällä siihen kiinni lauta. Kuvassa näkyy yllätyksenä löytynyt diagonaalisesti menevä hirsi, joka takaa että talo ei ihan heti luhistu. Hirren suuntaisesti menee putki, jossa on alakerran kattovaloihin sähköt.

img_9709.jpg

Toisessa kuvassa taas on niin sanottu kantava seinä. Laudoituksen poiston jälkeen paljastui, että katossa menevää hirttä tukee matkalta mainiosti tehty laudoitus.

img_9712.jpg

Postin tuomia riemuja

17.9.2007

Sen verran harvakseltaan tulee perinteistä postia, ja vielä harvemmin perinteistä roskapostia (siis sitä, jota Itellan (tai Postin) kantajat raahaavat ovesta sisään). Tällä kertaa piti ihan ihmetellä, kun PC-123-ABC oli lähestynyt mainosmateriaalillaan.

Materiaali on viihdyttävää, sillä niissä mm opastetaan miten käytetään Windowsin opastettuja toimintoja. Todellisuudessahan niiden suurin haaste on napsauttaa päälle. Toisaalta, oli kiva saada vastaus kysymykseen: ”Minulla ei ole väritulostinta. Miten saan tulostettua värillisen logon?” Myös erittäin olennainen oppi on, että miten Windows XP:n ohjauspaneelin kuvakkeet voi järjestellä uudelleen.

Mutta viimeistään tällä kohtaa huomasin olevani kohderyhmän ulkopuolella: ”Suunnittele ammattimainen kirjelomake”-lärpäke sisältää materiaalia, jossa opetetaan clipart-kuvan lisääminen ja fontin vaihtaminen. Kuvamateriaalin noin 50-vuotias pariskunta tekee puuhaansa Mäkillä. Todellisuudessa jokaikinen tuntemani tietokonetta joskus käyttävä yli 5-vuotias osaa tehdä kyseiset toiminnot ilman opastusta. Siis jos tietävät mikä on clipart.

Lopuksi, ylle linkitetyn sivun pienellä painetussa osuudessa mainitaan, että: ”Päätöksistä ei voi valittaa. Mahdollisen veron maksaa voittaja.” Jepjep. Edut tyhjästä ovat jopa 86,90 Euroa, jos tilaan yhdellä Eurolla tavaraa (+0,95 Euroa postikuluja). Eduista 42,99 Euroa muodostuu taatusti laadukkaasta digikamerasta, jota mainostetaan fraasilla: ”Kätevä ja tyylikäs digikamera”. Kamerasta ei löydy kuvaa etupuolelta, mutta spesifikaatioina kerrotaan: ”1,3 megapikseliä. [—] maksimiresoluutio 1280 x 960 pikseliä (optinen resoluutio 640 x 480 pikseliä)”.

Niinpä. Mitenkähän tuo maksimiresoluutio saadaan kamerasta ulos, jos optisesti saadaan vain puolet siitä. Ei varmaan vaikuta kuvanlaatuun.

”Windows-käyttöjärjestelmän vaatimukset” Windows 98:llekin listataan (tosin vain muistin osalta), mikä osoittaa tietenkin, että tieto on ajantasaista. En kylläkään suosittele kyseisten ohjeiden mukaan lisäämään koneeseen muistia, sillä muisteissa on muitakin eroja kuin ”vanha” ja ”uusi”.

Buffalo

3.9.2007

Kyllä kieli on mielenkiintoista: Buffalo x 8