Picasa
28.6.2006Tänään tuli kutsu Picasan käyttäjäksi tai paremminkin beta-testaajaksi. Hieman skeptinen olin, sillä en ole flickriin koskaan oikein päässyt sisälle. Mutta picasapa olikin hauska yllätys, sillä kuvien käsittely oli sangen ripeätä ainakin noin webbiin laitettavaksi. En printtikuvia tuolla editoisi, mutta riittävästi sillä saa tehtyä suurimmassa osassa kuvia. Mutta toisaalta suurin osa kuvistani muutenkin on huonosti editoituja, joten ehkäpä tällä laatu paranee.
Ohjelma tunnistaa .RAW:n joten kaikki toimii hienosti. Paitsi että ohjelma hakee kuvatiedostoja kovalevyltä ja touhu kestää tolkuttoman kauan.
Lisäksi kuvan siirtäminen webbipalveluun oli ripeätä ja erittäin kätevää. Kokeeksi piti sitten laittaa muutama viikonlopun kuvista esille. Painelin varmuuden vuoksi laiskannappeja, eli ”I’m feeling lucky” ja ”sharpen”, enkä edes koittanut säätää mitään käsin. Hyvältä näyttää.
Huonojakin puolia on, kuten en ole löytänyt nappulaa jolla pakkauksen määrää voisi säätää. Toinen kuvista onkin sitten tolkuttoman kokoinen. Kaikkia kuvia skannaus ei tunnu löytävän kovalevyltä. Tilaa on tarjolla vain 250MB, mutta Google antanee sitä käyttöön lisää tarpeen tullen. Kuvissa on kaikki kuvausdata tallella, mutta johonkin se data hukkuu, eikä päivity webbisivulle.
Edit 2006-07-03:
Pitääkin painaa exportia eikä save as… Toisaalta suoraan picasaan laitettaessa pitää tarkistaa ”upload setting”, jotta kuvista ei tule jättiläisiä. Skannaus olikin vähän hidas eikä suinkaan järjestelmällinen. 250 megaa riittää kyllä tällä kuvaustahdilla vuodeksi. Eli se niistä huonoista puolista, paitsi että exif-data on edelleen hävöksissä.