… swtf

Nit-picking. Mielenkiintoisia tarinoita muutenkin: World Wide Words.

Viikonloppuna kävin päiväkävelyllä kameran kanssa ja mietin asioita. Kuten mitä ihmettä kuvaisin. Ei mitään ajatustakaan, että olisin keksinyt jotain kuvaamisen arvoista. Jotenkin en vain keksinyt mitään mihin kameran olisin suunnannut. Tässäpä meillä hyvä harrastus: laitetaan turhan paljon rahaa likoon, opetellaan hädintuskin perusteet ja sitten ei keksitä mitä leluilla ja taidoilla tehdä.

Tästä seuraa tietenkin loogisesti kysymys miksi ihmeessä kuvaan. Ihmisillä yleensä on niin monta erilaista syytä, ja tuttavapiiristä keräsin kasaan muutaman: muistojen kerääjä ja jakaja (kuvata pitää, mutta lähinnä tilanteita omaksi tai muiden iloksi), teknologian ihannoija (laitteiden pitää olla hyviä ja kuvien teräviä), täydellisyyteen pyrkijä (samaa kuvaa otetaan vaikka loputtomiin), elvistelijä (kuvien ja laitteiden pitää olla parempia kuin muiden, ainakin omasta mielestä), matkija (se vaan nyt tuntuu olevan yleinen ja suosittu harrastus) ja oppija (henkilölle itselleen uusi juttu, jonka haluaa oppia).

Eipä tuo lista ole kattava, vaan enemmänkin luokitteleva (siinä huonommassa merkityksessä), mutta merkityksellisempää on se, miten itse lokeroin itseäni. Pääasiallisesti olen viimeisessä ryhmässä, mutta mitä enemmän opettelen, sitä enemmän harhailen muihin lokeroihin.

Lopputuloksena kävelystä sitten on, että kuvia tuli taas iloisesti iso määrä, mutta toivottomia otoksia. En rehellisesti edes tiedä mitä kuvasin alla olevissa otoksissa. Ja kuvat sentään ovat edes jotenkin lähellä tyydyttävää, toisin kuin kaikki ne deletoidut, joissa tyypillisiä virheitä ei korjaa millään muulla kuin kuvaamaan oppimisella.

Pitääkin jälleen todeta, että ei kuvien tänne laittamiselle ole paljon muuta motivaatiota kuin että saan laitettua ne johonkin enkä hautaa niitä DVD-levyillä kirjahyllyyn. Lohdutin itseäni tässä pohdinnassa myös ostamalla jälleen uuden lelun kameraan, etsimen jatkeen, jottei tarvitse nenä lytyssä tihrustaa etsimen läpi. Kuulostaa huonolta talousopilta: kun menee huonosti, niin investoidaan lisää.

Sorsat olivat tänään vanhalla paikalla. Kiireessä nappasin pari kuvaa kokeeksi, mutta jo ensimmäisen kuvan jälkeen koko seurue siirtyi viereeni kyttäämään syötävää. Joten en saanut niitä kuvia, joita kuvittelin. Varsinkaan kun kamerassa ja objektiivissa on vielä yhteensä liian monta nappulaa nopeisiin tilanteisiin. Pitää vain sinnikkästi opetella, sillä kaikki kuvaustilanteet ja -kohteet tuntuvat olevan aika vauhdikkaita.

Eilen oli huono päivä töissä ja piristin itseäni käymällä Rajalalta hakemassa uuden lelun: EF 70-300mm f/4-5.6 IS USM

Aamulla töihin mennessä piti testailla tuota kapistusta, mutta eihän matkalla voinut poikkeuksellisesti olla yhtään sorsaa, eikä oikein mitään muutakaan mitä olisin jaksanut tähtäillä. Niinpä räpäisin kuvan lokista, joita oli muutama jäällä. Myöhemmin työhuoneessa kuvailin ikkunasta ja hieman jopa kollegoita. Oheiset kuvat ovat alkuperäinen pienennettynä ja alkuperäisestä tehty rajaus. (Terävöittämisen kanssa on vielä hieman ongelmia.)

Lopuksi pala kollegan naamasta itselleni vakuutuksena siitä, että objektiivista on vielä muutakin iloa kuin kuvata liian kaukana olevia kohteita: