Arkisto kuukaudelle Helmikuu, 2006

Muutama valittu sana

13.2.2006

Tämä blogi oli näköjään sitten iltapäivän pimeänä kun harkitsemattomasti tuli reagoitua Scenen maileihin (1 & 2). No, pitää taistella sitten kun jaksaa. Harmillisesti olen maksanut palveluista sen verran etukäteen, että ei motivoi heti siirtää kamoja toiselle palveluntarjoajalle. Joten kun vastaavaa tässä vielä tapahtuu, niin ainakin syy on selvillä.

Pesukoneen palaset

12.2.2006

Siivoilin hieman kylppäriä ja irroittelin vanhaa pesukonetta. Siirtäessäni konetta osui silmääni hieman omituisia esineitä, jotka ovat kotoisin koneesta. Ei ihme, että kone toimi hieman huonosti.

pesukoneen palaset

Pesukoneostoksilla

10.2.2006

Kävin sitten ostamassa uuden pesukoneen. Kävin kaupoilla, kuuntelin myyntipuheita, kyselin asiantuntemattomia ja palasin yhteen kaupoista tekemään kaupat. Rosenlewin ostin.

Mutta muutamia huomioita pitää tehdä. Ensinnäkin, kun pohdin valintaa, poikkesin syömässä ja kahvilla ja surffasin Rosenlewin sivuille tutkimaan potentiaalista ostosta. Miksiköhän sivuston pitää olla http://www.rosenlew-kodinkoneet.fi/ kun eihän tuollaiselle sivustolle vahingossa eksy. Piti googlettaa ja gprs:n yli se ottaa aina päähän. Sivut olivat tosin toimivat ja vieläpä näppärät ilman kuviakin. Pisteet siitä heille, vaikka aikansa kesti löytää oikealle sivustolle. Ainakin ne ovat monta kertaa toimivammat kuin kilpailijan.

Myyntipuheista muutama huomio, myyjille tuntui olevan tärkeätä varmistaa, että koneen saa heti seuraavana arkipäivänä. Mikä tietysti itselleni on tärkeätä kun puhtaat sukat vähenevät uhkaavasti. Yksi myyjistä (nainen) alkoi myydä jo valittuani halvempaa mallia, jossa ei ollut mitään niistä ominaisuuksista mitä halusin, eikä selvästi luottanut minun osaamiseeni. Miksikä luottaisikaan, mutta jos olen ostamassa jotain, niin miksi edes yrittää myydä jotain huonompaa (laite oli toki pilkkahintainen, mutta ilman mitään herkkuja). Yksin liikkuva mies ei myöskään selvästi ansaitse huomiota, kun kaupassa on laumoittain mummoja ja pappoja, jotka eivät osta mitään. Vaikka saattaahan olla, että joku heistäkin saattaisi ostaa jotain jos oikein myy. Mies, joka minun koneeni myi, oli ensimmäisen käyntini yhteydessä varannut koneen minulle ja jopa toimitusajan, jotta varastosta vielä sellainen löytyisi kun tulen takaisin. Tämän hän kertoi kun menin takaisin, eli olin näemmä antanut joitain alitajuisia merkkejä hänelle, että homma on pulkassa. Jopa toimitusaika oli juuri se minkä halusin.

Aikani kuluksi katselin myös koneita, joita en voinut ostaa valtavan kokonsa puolesta (pitää muistaa seuraavaan asuntoon saada iso kylppäri). Mutta en löytänyt yhtään konetta, joka ei olisi ollut Energialuokkaa A tai Pesuluokkaa A. Lienee aika kalibroida asteikko, jos ei siitä ole enää tuollaisenaan mitään iloa. Sen sijaan Linkousteholuokkaan löytyi yksilöitä A:sta C:hen, mutta asteikko jatkuu G:hen.

Pitää ihailla joidenkin myyjien kärsivällisyyttä. Tietokoneosastolla oli nuori nainen ostamassa kannettavaa ja myyjä kyseli, että millaiseen tarkoitukseen ja homma tuntui sujuvan ihan hyvin. Kaveri kertoili miten voi polttaa levylle talteen varmuuskopioiksi tekstejä ja kuvia. Hetken pyörin omissa puheluissani ja sitten kuulin naiselta oivan kysymyksen: ”ja näissä kaikissa on sitten WWW?” Myyjän oli selvästi vaikea asetella sanojaan ja sanoi tylysti: ”joo”. Kai tuollaiseen kysymykseen on vaikea sanoa nopeasti esitettynä mitään älykästä.

Hesari uutisoi AMK-asioita

9.2.2006

Historiallisista syistä tulee seurattua korkeakouluihin liittyviä uutisia ja päivän piristys tulee tässä:

Opetusministeriö pysyy tiukasti kannassaan, että ammattikorkeakoulujen englanninkielinen termi säilytetään virallisissa yhteyksissä muodossa polytechnic.

Ammattikorkeakoulujen rehtorien neuvosto suositteli joulukuussa termiä University of Supplied Sciences.

Myöhemmin samassa tekstissä:

Kalliomäen mukaan ministeriö on käyttää termiä polytechnic ja on toistuvasti esittänyt ammattikorkeakouluille sen mukaista ja yhtenäistä käytäntöä.

Kuinkahan nopsaan hesari korjaa jutun…

lisäys: kaksi tuntia myöhemmin juttua on korjattu, mutta ei kokonaan. Eli jälkimmäinen kummallisuus on edelleen jäljellä. Jutussa ei muuten ole tietoa siitä, että sitä olisi päivitetty. Soosoo.

Saavuttamattomuus

9.2.2006

Mietin, että mikä on saavutettavuuden vastakohta. Sitä termiä pitäisi käyttää puhuttaessa Whirlpoolin sivuista kun niitä katselee vaikkapa firefoxilla.

Yletöntä työntekoa

8.2.2006

Tänä aamuna 7:35 töihin lähtiessäni kuvittelin olevani kotona viimeistään 17:15, mutta vasta puolenyön jälkeen on todellista toivoa päästä omaan kotiin. Omaa tyhmyyttähän tämä on, mutta ei oikein jaksaisi miettiä todellisia vaihtoehtojakaan.

Kun pääsen kotiin, ehdin nukkua noin seitsemän tuntia ja pitää jälleen lähteä. Omituista on, että olen hyvä suunnittelemaan ja priorisoimaan muiden tekemisiä, mutta omiani en. Lisäksi tekee aina mieli lähteä vapaaehtoisesti kaikkeen mukaan, vaikka vanhatkin tehtävät kaipaisivat huolenpitoa. Saati sitten ihmissuhteet… Onneksi en ole langennut uusien ihmissuhteiden luontiin, vaikka vanhoissakin on huolehdittavaa.

Onkin syytä katsoa omaan napaan, ja ihmetellä mikä ohjaa nuoren miehen kasvamaan uraorientoituneeksi tunnelikatseiseksi suorittajaksi. Vallanhimo, raha ja saavutuksentunteen etsiminen ovat helppoja vastauksia. Mutta eikö ihminen opi varoittavista esimerkeistä? Ei. Tyydyttäisikö nauriidenviljely alpeilla sen enempää? Ei.

Uuh, syntyjä syviä matkalla kotiin, se viimeinen viinilasi taisi olla liikaa. Onneksi pelastauduin siitä palaverista ennen kuin peli oli menetetty. Tai kenties olisin saanut tehtyä jonkun korjaavan liikkeen työnarkomaniaan… Teinkö siis virheen lähtiessäni kotiin isojen poikien palaverista ennen lopullisia päätöksiä?

Liikaa kysymyksiä, tästä tulee huono blogimerkintä.

Keinu

6.2.2006

keinu