… swtf

Posti toi tänään levyn: Townes Van Zandt - Texas Troubadour (4CD). Tunnelma on asianmukainen.

Internet tabletti on hukassa, eli en muista mihin olen sen jättänyt, joten turvauduin PG Wodehousen jälkeen Christopher Brookmyren teokseen All Fun and Games Until Somebody Loses an Eye. Aiemmat lukemani Brookmyren kirjat ovat olleet hyviä, mutta hieman rasittavia kun vielä sadan sivun jälkeen en pysy kärryillä henkilöhahmoissa. Tässä teoksessa henkilöiden esittely on hoidettu hienosti ja ymmärrettävästi. Lisäksi alku on ollut lupaava ja vetävä. Toivottavasti jatko ja loppu menevät yhtä hyvin. Ainakin ensimmäisten 50 sivun jälkeen kirjaa voi suositella kevyeksi matkalukemiseksi.

Ja tänäänhän on ollut aikaa lukea kun istuin junassa melkein kaksi kertaa normaalia enemmän. VR kun ei edelleenkään osaa ennakoida talven tuloa.

Projektina on lukea edellisen lontoon retkeltä ostetut kirjat ja lähteä ostamaan sitten lisää. Jospa vaikka samalla ostaisin kevätgarderoobin.

Ruostumaton teräs on kiva materiaali kulutuselektroniikassa ja ennen kaikkea parhaimmillaan se näyttää coolilta ja tuntuu mukavalta kädessä. Mutta on äärimmäisen epämukava jäisenä korvalla ja poskella.

Ihme aine tuo Dupla Plant 24. Akvaarion kasvit kasvavat kohisten pienen tauon jälkeen. Edelleen agendalla on remontti, jonka yhteydessä pitäisi siistiä ja sisustaa osia akvaarioista uusiksi. Päivitin pikkuakvasta omalle sivulleen uuden kuvan. Jonain päivänä saan vielä aikaiseksi tehdä vastaavan isosta akvaariosta. Jos vaikka sitten kun ostan CO2:ta.

Tässä pöytäkoneessa (WinXP) on PCI-korttipaikkaan kytketty WLan kortti, jotta ei tarvitsisi piuhoja vedellä pitkin asuntoa. Tänään kotiintullessa WLan oli pimeänä ja minä tormakasti resetoin kaiken ja ihmettelin kun ei siltikään toimi. Lopuksi nappasin hyllyltä käyttämättömän USB-WLan-adapterin ajatuksella, että käytetään sitten sitä ainakin vianmäärityksen ajan.

Nyt toki pääsen nettiin, mutta jostain syystä kone ei oikein tokene toisen WLan kortin puuttumisesta. Vaikka kortti on käytännössä irti ja roikuu koneesta antenninsa varassa, Windows kuvittelee kortin olevan kiinni ja kiukuttelee kun ei tiedä mitä WLan-adapteria pitäisi käyttää päästäkseen nettiin. Muuten kai menisi ihan mukavasti, mutta noilla naapureilla mokomilla on nippu langattomia verkkojaan, joihin kone yrittää konnektoitua.

Tästä kaikesta seuraa muutama muistettava asia: kun tulevaisuudessa imuroi, pitää muistaa olla rikkomatta tietokonetta. Kun seuraavan kerran asentaa laitteita tietokoneeseen, kannattaa muistaa poistaa vanhat ensin alta pois. Kun joskus lähiaikoina asentelen Ubuntua (nyt on jo asennus CD:t laukussa), annan koneen tehdä mitä lystää enkä säädä manuaalisesti. Jokainen itse tehty asetus sotkee asioita.

Ubuntu on tarkoitus asentaa tuohon vanhaan koneeseen, jonka Windows on niin vanha, että hyvänä päivänä saattaa jopa käynnistyä. Laitepuolelta näyttää muuten paremmalta (riittävästi muistia, riittävä prosessori, 100 gigaa kovalevyä), mutta kone kuulostaa suuremman kokoluokan lentokoneelta käynnistyessään ja pitää puoli taloa hereillä, joten se on pakko sammuttaa vähintään yöksi. Hetken harkitsin jo ostavani iMacin sen hiljaisuuden vuoksi, mutta kun siinä tulee kaikki ne softat mukana, joista en haluaisi maksaa senttiäkään kun en niillä tee mitään.

Näin ollen, joko utelen kaupoista valmista halpaa äänetöntä kokoonpanoa tai sitten hankin korvatulpat.

(Tätä kirjoitusta lukiessa pitää ymmärtää, että tiedossa on ylimääräistä rahaa ja polttelee käyttää rahat pois vaikka summasta ei ole edes tietoa.)

Lisäys: tästä se rakentelu alkaa. Jos alkaa.

Olen taas viime aikoina kironnut kun pankktiautomaattien sirukortinlukijat ovat aina rikki ja korttia saa törkkiä reikään moneen kertaan, kunnes vaihdan keltaiseen reikään. Ja sitten huomasin pankilta tulleen oheisen viestin:

Nostaessasi sirukortilla käteistä Otto. -automaatilla, toimii korttisi 1. helmikuuta 2006 lähtien ainoastaan sinisessä kortinlukijassa.

Pitänee sitten elää ilman käteistä.