Selvennys ja huomio

8.9.2005

Edellistä merkintää pitänee selventää hieman. Olimme tiistai-iltana yhden aikaan (vai olikos tuo jo keskiviikkoaamua) etsimässä hyvää jatkopaikkaa Helsinkiläisistä baareista. Kiersimme kaikki vakiopaikat (Mecca, Teatteri, Kalle, etc) läpi ja kaikki olivat kiinni. Siinähän seikkailimme ja testasimme ryhmänjohtajan kykyjäni. Pomo naureskeli, että tämä on todellinen koitos, sillä oli epäiltävissä, että humalainen seurue ei välttämättä jaksa koko iltaa kiertää kortteleita. Lopulta noin 15:stä henkilöstä kolme erkaantui seurueesta ennen kuin löysimme auki olevan baarin. Mutta hämmentävää oli, että harvassa auki olevat baarit olivat. Kuten tuttava kommentoi, ”saksalainen pariskunta oli MM-kisojen aikaan ollut kisoja seuraamassa ja sitten keskustassa kysyivät ohikulkujalta: missä tämän kaupungin keskusta on. Tämä on ihan kiva lähiö.”

Seuraavaksi puran laukut ja pakkaan uudelleen. Ehdinhän olemaan kotona kokonaisen yön. Koitanpa matkalta kirjoitella hieman enemmän, jos vaikka seuraavalla reissulla olisi hieman enemmän aikaa istua alas ja tuumailla satunnaisia ohimennen.

Jätä kommentti