Kuvia pohjoisesta
30.8.2005Jussi sai viimein uusia kuvia nettiin. Hienoja kuvia, mutta erityisesti tämä on herttainen. Pitäisköhän joskus itsekin päästä Ii:stä pohjoiseen.
lyhennetty nimi, harvat jutut
Jussi sai viimein uusia kuvia nettiin. Hienoja kuvia, mutta erityisesti tämä on herttainen. Pitäisköhän joskus itsekin päästä Ii:stä pohjoiseen.
Saldona tahan asti on pari epamukavaa lentoa, parikymmenta ostettua paitaa, housuja, kirjoja, levyja, lahjuksia tuttavien lapsille seka kipeytyneet selka ja jalat. Frida Kahlon nayttely oli aika vaikuttava, vaikka tematiikka ei olekaan lahinna sydanta. Nick Caven keikka oli myös hieno, vaikka paikkana Alexandra Palace ei ollutkaan paras mahdollinen. Soittivat hittikavalkadin ja rokkasivat niin etta housut tutisivat. Guardianin arvostelija antoi 5 tahtea, mika oli oikeutettua. Kirjoitti myos, etta kaikkea oli lavalla enemman kuin tarpeeksi (kaksi rumpalia, kolme kitaristia, nelja taustalaulajaa jne) mika teki musiikista todella vaikuttavaa. Tiistaina samalla arenalla soittaisi Pixies, mutta koti kutsuu. Takki pitaa vieda pesulaan ja lahjukset kiikuttaa omistajilleen. Mutta ensin pitaa lentaa kotiin ja koittaa paasta aamulla toihin.
Jotenkin tuntuu, etta matkustaminen ei jaksa enaa innostaa. Koettelemus =
tama matka.=20
Lennon aikana pelottelivat valilaskulla Amsterdamiin. Kiva kaupunki, mutta =
ei suunnitelmissa. Britannian tutkissa oli vikaa ja ilmatila suljettu. =
Lisaa myohastymista ja lopuksi rullailua ympari kenttaa. Oli oikein =
nayttava otos erilaisia lentokoneita ja -yhtioita.
Matkaseurana vasemmalla nuori pari, joista miehen olisi kannattanut valita =
piirtotaitoinen tatuoija. Lis=C3=A4ksi miekkosella oli vaikeuksia pysya =
omalla istuimellaan. Edessani matkusti sello (tai sen tapainen soitin) =
sidottuna. Silla oli oma lippu ja mies matkaseurana. Soitin oli mieleista =
matkaseuraa. Rasittavaa seuraa oli aiti ja kaksi teinitytarta. Heilla oli =
hata kaikesta ja kova kiire poistua. Vaikka hatauloskaytavaa. Aiti oli sita =
mielta etta siita paasee. Kasimatkatavaroita vahintaan kolme per henkilo ja =
ruumassa laskujeni mukaan ainakin viisi jatesakillista tavaraa. Matkalaukut =
olisivat katevia, mutta ilmeisesti tavarat paasivat perille =
sakeissakin.
Lopuksi =C3=A4=C3=A4kk=C3=B6stesti.
Boarding alkaa, matkustajat ahdetaan pieneen koppiin. Ilmastointia ei ole, =
eika tuoleja. Hiki virtaa ja ikkunasta aurinko paistaa sisaan. Ulkona =
toiset lentokoneet nousevat. Lentohenkilosto saapuu ja jaavat turisemaan =
aurinkoiseen aamuilmaan. Matkalaukut saapuvat, mutta ei henkilostoa =
lastaukseen. Koneen siistijat saapuvat ja nayttavat hyvantuulisilta. Jono =
ei liiku. Lapset ja vanhukset sisaan. Lahtoaika saapuu ja jono nytkahtaa =
liikkelle. Jonotus jatkuu putkessa ja koneessa. Kone myohassa. Kaikilla on =
kiva, paitsi matkustajilla. Kirjoitan taman odotellessani vaen =
pakkautumista sisaan. Kone myohastyy liki tunnin.
Kaikki ovat niin iloisia. Paitsi matkustajat. Kaikki puhuvat tanskaa.
Noni. Nyt pitais toimia puhelimella bloggaus. Saa nahda
meneeko perille. Ennustava tekstinsyotto ois nyt kiva. Tai
qwerty. Tulee lyhyita juttuja nain.
(edit: ääkköset ei toimi ainakaan vielä).