Liikenteessä

25.7.2005

Olen avautunut aiemminkin autoilijoiden käsittämättömästä tavasta huristella Tampereella. Tänään kiroilin autoilijoita, jotka kärkikolmion takaa huristellessansa katsovat, ettei tule autoja ja päästelevät menemään. RIippumatta siitä kuinka monta jalankulkijaa on suojatielle matkaamassa. Saman ilmiön kohtaavat kaikki pyöräilijät ja lastenrattaiden työntäjät. Minä kun olen aina luullut, että kärkikolmio tarkoittaa väistämisvelvollisuutta muillekin kuin autoilijoille.

Itseäni tämä närästää lähinnä sen takia, että usein tilanteessa on mukana lapsia, jotka eivät kokonsa puolesta näy sinne autoon. Jotkut lapset joutuvat odottamaan pitkiäkin aikoja autoilijoiden vain ignoroidessa suojatiellä vuoroansa kyttäävät ihmiset. Jostain syystä iäkkäät ja huonokulkuiset ihmiset päästetään helpommin, joten omaa kävelyvauhtia kannattaa sovittaa niin, että vanhus lähtee ensin ylittämään tietä.

Ikuinen kitinän aiheeni on, että jos yksi autoilija antaa suojatiellä tilaa jalankulkijalle, niin ymmärtääkseni lainsäädäntö edellyttää muitakin antamaan. Tämä ei toteudu juuri koskaan. Tänään tajusin, että jonon seisoessa paikallaan suojatien edessä nykyisin niin suositut korkeat tila-autot estävät näkyvyyden suojatielle. Vaikka en ole kuin vähän yli 180 cm pitkä, en pidä itseäni huomaamamttomana tai pienenä, joten kiroilin sitten kumpaankin suuntaan muita kolmea kaistaa ajavia autoja, jotka vain kiihdyttivät vauhtiansa suojatien kohdalla. Suojatien edessä seisseen ainoan auton kuljettaja sentään pälyili kärsivänä ympärilleen kun hyppäsin suojatielle toiveikkaasti, että edes jossain välissä joku hiljentäisi. Kaveria selvästi närästi, että oli ainoa, joka hiljensi. Tai sitten oli närkästynyt kanssa-autoilijoiden piittaamattomuudesta.

Taannoin saman koimme kun kaverin ja kolmen lapsen kanssa yritimme suojatien yli Hämeenpuistossa. Edes poliisia ei kiinnostanut hidastaa. Muistan kuinka yliopistolla filosofian kurssilla etiikasta sanottiin, että useimmiten ihmisten yleinen eettinen käsitys edeltää lainsäädäntöä. Eli jossain vaiheessa yleiset käytännöt ja eettiset näkemykset legitimoidaan tai kriminalisoidaan lainsäädäntöön. Poliisin piittamattomuuden kohdalla heräsi ajatus, että ilmeisesti heidän käsityksensä mukaan lainsäädäntö on vanhentunutta ja tulkinta siitä on erilainen nykyisessä liikennekulttuurissa. Huolestuttava ajatus, sillä me kevyenliikenteen suurkuluttajat emme tule saamaan liikennevaloja turvaksemme joka risteykseen.

Tulipas tästä pitkä vuodatus. Mutta kun ottaa päähän…

Yksi kommentti to “Liikenteessä”

  1. Jonne sanoi:

    Jos jätät pysähtymättä suojatien eteen kun toinen auto siinä on jo pysähtyneenä, syyllistyt melkein pahimpaan liikennerikkomukseen. Näistä tilanteista on Suomessa eniten kuolleita ja loukkaantuneita jalankulkijoita. Tarvitaan näemmä taas uusi kuolonkolari iltapäivälehtien lööppeihin, että saadaan autoilijat taas järkiinsä.

Jätä kommentti