Vähemmän suuri kirkkaus

22.7.2005

Investoin tänään isomman akvaarion valaistukseen tuplaten sen, ja nyt siellä on 144 Wattia valotehoa (+heijastimet). Tämä tekee siis noin 0,35 W/litra, mikä edelleen jää kasviharrastajien suositusten alle. Odotukseni olivat paljon suuremmat valon lisääntymisestä, kuin mitä todellisuudessa sitten toteutuma olikaan - ainakaan silmämääräisesti. Katsellaan tässä lähipäivinä kuinka paljon levät intoutuvat tästä uudesta tilanteesta.

Oletus on, että ainakin miekkakasvit innostuvat, mutta anubiaksilla sitten saattaakin olla liikaa valoa. Miekkakasveista leopardimiekkakasvi (Echinodorus schlueteri ’Leopard’ - kai) vähän mietityttää, sillä sen paikka ei ole aivan etulasissa kiinni paras mahdollinen ja saattaa myöskin saada hepulin valosta. Toivottavasti ei kuitenkaan samanlaista hepulia, kuin minkä jättiläismiekkakasvit saivat keväällä kun kasvattivat kukkavanojansa. Nyt taimia on yhteensä noin kolmisenkymmentä kummassakin akvaarioissa ja kaverin matkaan lähti kymmenkunta. Loput noin sata heitin biojätteeseen. (Kylmän matemaattisesti voisi ajatella, että kasvattamalla taimet vähän isommaksi kuin olleet 5-10cm ja myymällä akvaariokauppojen hinnoilla, olisi niillä tienannut noin 500 euroa. Mutta koska en vieläkään ole saanut kolmatta akvaariota, jota olen haaveillut jo vuoden verran, niin pitää tyytyä taloudelliseen haaskaukseen. Tosin, eihän kukaan niitä olisi vitosella ostanut, mutta silti…)

Valon lisäämisellä oli se ikävä välitön vaikutus, että nyt näkee paljon paremmin kuinka huonosti kasveja siistin alkuviikosta. Kuolleita tai kuolevia lehtiä on joka paikassa. Mutta ehkäpä tuosta tohtii jonkun kuvan räpsäistä viikonlopun aikana.

Jätä kommentti