Arkisto kuukaudelle Toukokuu, 2005
Kukka
18.5.2005Madrid
18.5.2005Viime yönä (noin vuorokausi sitten) palasin pieneltä lomalta aurinkoiseen ja lämpimään Madridiin. Kivaa oli, ja lämmintä. Aurinkokin paistoi mukavasti. Naama paloi auringossa.
Madrid oli oikeasti hieno tuttavuus. Suurkaupunki, jossa autoilijat ja jalankulkijat kunnioittivat toisiaan. Kaupunki oli siisti. Hotellin kulmilla kaupungin katujen siisteydestä huolehtivat miehet olivat lakaisemassa katuja lauantai-iltana noin kello 22, mitä ei koto-Suomessa todellakaan pääsisi todistamaan.
Telkkarista seurasimme härkätaistelua. Yrittäen ymmärtää asiaa, mutta surkeasti epäonnistuen. Laji ei todellakaan avautunut, mutta ehkä sitä pitääkin käsitellä taiteena enemmän kuin urheiluna. Vaikka en sitä ymmärrä siltikään. En ymmärtänyt Guernicaakaan. Dalít ja Kandinskyt sen sijaan olivat viihdyttäviä, kuten myös Dennis Oppenheimin teokset. Dürer (tai espanjalaisittain Durero) jäi väliin pitkän jonon vuoksi, sillä museot olivat ilmaisia sunnuntaina.
Ravintoloissa ei puhuttu muuta kuin espanjaa, mikä oli hieman vaikeata kun ei kuulu kielivalikoimaan. Mutta hyvää ruokaa saimme silti edullisesti. Kaupunki oli myös kovin rauhallinen, mikä osittain johtui siitä, että Real Madrid ei voittanut mestaruutta, vaan juhlat olivat toisaalla.
Madridissa ollessa sain miellyttävän soiton, ja nyt pitäisi varata lennot Lontooseen. Hämmentävän meneväistä elämää, sillä kotona vietetyt yöt jäävät aina vain harvinaisemmiksi. Tosin näillä säillä houkutus lähteä lämpimään on varsin suuri.
Sonera prkl
17.5.2005Tuli laitettua henkilökohtainen SIM varapuhelimeen vaihteen vuoksi, tarkoituksena kuunnella kännykällä radiota työmatkalla. En tosin löytänyt kiireessä headsettiä, joten jäi vain haaveeksi. Mutta hetki sitten huomasin puhelimessa olevan ilmoitus saapuneesta MMS:stä, mikä ilahdutti kovasti. Tosin harmitti kun en ollut asettanut puhelinta Soneran asetuksille ja jouduin menemään www.sonera.fi/mms-sivulle katsomaan viestin. Ensin tietenkin ihmettelin salasanaa ja muistelin mikähän se olisi. Lopulta tilasin maksullisella viestillä uuden salasanan ja yritin uudelleen kirjautua sisään. Turhautuneena klikkasin rekisteröitymisnappulaa, ja kas, sain rekisteröityä itseni - uudelleen samalla puhelinnumerolla.
Jokatapauksessa tunnelma putosi kun havaitsin koko vaivan olleen turhaa. Viesti, jonka vuoksi olin vaivan nähnyt oli Soneran mainos.
Hei,
elävöitä viestejäsi hauskoin tilannekuvin, videoklipein tai lähetä vaikka itse lausuttu runo. Eikä kukaan kiellä laulamastakaan. Jos yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin minkä reaktion ääniviesti tai videopätkä saa aikaan!?!? TESTAA ITSE!
Voit lähettää multimediaviestejä mielin määrin kotimaassa enintään 1 euron viikkohintaan 31.7.2005 asti! Tarjous koskee mms-viestien lähetystä kuluttajaliittymistä kaikkien kotimaisten operaattoreiden matkapuhelinliittymiin. Tarjous ei koske Easy-liittymiä. Lisätietoja: www.sonera.fi. Terveisin Sonera
PS. Jos et jatkossa halua saada tietoa Soneran eduista ja tarjouksista matkapuhelimeesi, lähetä tekstiviesti KIELTO numeroon 15400 (0e).
Onneksi edes mainosten kieltäminen on ilmaista. Operaattorin vaihto tuntuu taas houkuttelevalta kun tämä nykyinen spämmää eikä edes tarjoa palveluita, joita kilpailijoilla ja puhelimessa on.