Valokuvaamisesta

9.1.2005

Harrastin viikonloppuna hieman valokuvausta kohteena kaverin 2,5-vuotias tytär. Muuten touhu oli ihan kivaa ja kohdekin oli useimmiten riittävän pitkään paikallaan, mutta aloin epäilemään kameran olevan liian haastava minulle. Nikon Coolpix 8700 oli kovassa käytössä, mutta noin kolme neljästä kuvasta tarkentui johonkin ihan muualle kuin kohteeseen. Jopa kokeeksi otettu kuva leikkikoirasta käsittämättömästi epäonnistui.

hauva

Kamerassa on siis vikaa. Se ei vaan toimi. Ainakaan ilman ohjekirjaa. Nimittäin kyseisen kameran käyttäminen automaattiasetuksilla vaatii kärsivällisyyttä, sillä kuvia saa onnistumisen toivossa räiskiä vaikka kuinka, koska manuaaliasetuksiin tarvitaan enemmän kuin kaksi kättä ja kymmenen sormea. Ja opaskirja. Käyttöliittymässä ei ole oikein mitään intuitiivista. No, ehkä joku ammattikuvaaja tai edes asiaan perehtynyt saa kamerasta enemmän irti. Jatkossa taidankin hermojeni säästämiseksi keskittyä helppokäyttöisempiin ja nopeampiin kameroihin.

Kivana lisänä huomioitakoon, että Nikonin omalla softalla en saa kuvia siirrettyä tietokoneelle, vaan siirrän muistikortin Canonin Ixukseen ja käytän Canonin softaa. Nikonin softa kun herjaa, että muistikortti on rikki, mitä Canon ei noteeraa.

Jätä kommentti