Työn päättymiselle
3.7.2004Ihminen on kumma olento. Kuin narkomaani olen painaltanut palaverista toiseen koko talven ja kevään. Sillä seurauksella, että viikonloppuisin ja vapaina iltoina en juurikaan ole jaksanut tehdä mitään älykästä. Olen ajatellut tilanteen johtuvan siitä, että niin kuin moni nykyään, teen projektitöitä, jolloin töiden jatkuvuus perustuu siihen kuinka hyvin edellisen projektin kanssa olet onnistunut. Mutta eihän tilanne niin ole, vaan tajusin pitäväni työstäni niin, että olin investoinut siihen lähes koko elämäni. Mutta nyt kyseinen projekti on ohi - ainakin toistaiseksi.
Mutta kuinka narkomaani ratkaisee tilanteen? Aloittamalla uuden projektin. Niinpä seuraavalle kolmelle kuukaudelle on projekti, johon pitäisi jaksaa investoida illat ja viikonloputKIN. Ihminen on outo olento.
Niin että sopii sitten sataa, kun ei tässä mitään lomaa ehdi pitämään.