Kirjallisuuskatsaus
13.5.2004Edelliseltä Lontoon matkalta jäi käteen monta kirjaa, joita en ole ehtinyt lukea. Näin sairastellessa kirja jos toinenkin menee alas mukavasti. Näistä ensimmäinen oli Winner of The Orange Prize 2003, eli Valerie Martinin Property. Tänään vuorossa on ollut Winner of THE Man BOOKER PRIZE 2003, eli DBC Pierren Vernon God Little.
Näistä ensimmäinen oli todella hyvä, vaikkakin aika ahdistava teemansa takia. Pääosassa on tilallisen vaimo 1800-luvun New Orleansin liepeillä, ja siis orjia hakataan ja ihmisiä kuolee. Kirja siis oli aivan loistava, vaikka aihe ei niin mieltäylentävä ollutkaan.
Toisen kirjan teemana on takakannen mukaan ”A twenty-first century comedy in the presence of death.” Sentään mukana on komediaa. Edelleen, kun lisätään, että edellinen lukemani kirja ennen Propertya oli Douglas Couplandin Hey Nostradamus! (kirjan yhtenä teemana on hokema: ”God is nowhere, God is now here”), niin voidaan vain ihmetellä mikä pakkomielle minulle on tullut valita kirjoja, jotka ovat samalla synkkiä (teemat), mutta myös hauskoja (tyylit). Vai onko tilanne vain se, että valitsen aihepiirit takakannen tai mainoksen mukaan ja koska palkitut teokset ovat synkkiä olen mainoksen uhri ja synkistelen mukana?
Kaunokirjallisuudessa on parantava voima, jota ei työn teknisestä kirjallisuudesta löydy: kaunokirjallisuutta voi sujuvasti lukea vaikkei sillä hetkellä olisi täysissä ruumiin/sielun voimissa, sillä myöhemmin palaset putoavat paikoilleen. Teknisen tekstin kanssa kaikki asiat ovat yhtä olennaisia ja kaikki pitää lukea ja ymmärtää. Tässä piilee insinöörien ja taiteilijoiden välinen ero.
Lopuksi vielä voidaan mainita, että nämä kumpikin kirjallisuuspalkinnoista on minulle ihan uusia tuttavuuksia. Näemmä viisi vuotta kirjallisuudentutkijana ei tehnyt minusta kirjallisuuspalkintoasiantuntijaa.