Nälkäinen työntekijä
15.1.2004Taannoin #tampere-kanavalla oli parikin naisihmistä, jotka kertoivat laittavansa miehelleen ruokaa tämän työpäivän jälkeen. Itse tulin juuri töistä kotiin, eikä täällä ole lainkaan ruokaa. Enkä sitä jaksaisi lähteä hakemaankaan, sillä takana on 10 tuntia töitä, kaksi tuntia junassa, ja pari tuntia muuta häröilyä lähinnä hotellissa. Kaiken lisäksi viime yö oli aivan järkyttävä (siitä myöhemmin lisää suuressa hotelliarvostelussa).
Jotenkin olen kateellinen ihmisille, joilla ruokapalvelu pelaa. Tällä kertaa aion sinnitellä huomisaamuun, jolloin menen työpaikan kahvilan kautta ja syön sämpylän.
Ehkä tuo jatkuva hotellieläminen ja töissä notkuminen aamusta iltaan on opettanut minut pahoille tavoille, sillä enää ruokaostokset eivät ole rutiininomaisia, vaan erikoisia tapauksia, joista yrittää nauttia. Tosin sillä edellytyksellä, että joskus pääsee ruokakauppaan sellaiseen aikaan, että ruuhkia ei ole.