Arkisto kuukaudelle Joulukuu, 2003

Valivali #2

14.12.2003

Tämä jaarittelu menee ihan turhanaikaisen valituksen puolelle, mutta minkäs sitä tekee.

Aihe1: kahden suhteellisen terveen päivän jälkeen tauti hyökkäsi taas. Kipeänä ei huvita mikään.

Aihe2: Kipeänä olisi kiva katsella telkkaria, mutta kun ohjelmat eivät todellakaan ole mieltäylentäviä. Eilen katselin Steven Segalia ja tänään epätoivoisesti jopa aiemmin parjaamiani keskusteluohjelmia.

Aihe3: Rosa oli Yokotai:ssa vieraana. Suorastaan vituttamaan pisti, että Rosa ei saanut sanoa yhtään virkettä loppuun ennen kuin jo piti toimittajan päästä laukomaan asiattomia päälle. Rosaa täytyy kyllä arvostaa kärsivällisyydestä. Kai se julkisuus opettaa siihen.

Aihe4: Hitaat tietokoneet ovat hämmentäneet tänä viikonloppuna. Vanhan tietokoneeni (keittiössä) buuttauksen yhteydessä jäin pohtimaan, että minkä takia kone on kolmessa ja puolessa vuodessa hidastunut noin paljon. Silloin alkuunhan se oli lähes yhtä nopea kuin tämä uusi (sohvan vieressä). Vei aikansa, ennen kuin kuumeinen pääni keksi, että voisiko kyse olla siitä, että vanha kone uutena oli huimasti nopeampi kuin ikäloppu kone (palasina) ja nyt tämä uusi kone on muuttanut arvoasteikkoa. Eli absoluuttinen käytetty aika on pysynyt samana, mutta käsitys tehtäviin kuluvasta ajasta on muuttunut. Tosin tällä kohtaa täytyy mainita, että iBookin kanssa vietetyt herkät hetket jäivät vähiin, kun alkuinnostus meni ohi: OsX on hidas kuin mikä. Ehkä tupla-G5-laitteisto pyörittää mukavasti käyttistä, mutta pikkuisella G4 iBookilla ei ole mitään asiaa työkoneekseni. Ehkä Apple on aikaansa edellä ja tuo markkinoille ohjelmistoja, joilla ei ole elinkykyä tässä nykyisessä maailmassa. Ei sillä, ei Windows-koneetkaan päätä huimaa responssiajoilla, mutta pärjää olennaisissa toiminnoissa huomattavasti terhakammin. Tässä arviossahan ei tehtävän suorittamisella ole merkitystä, vaan sillä kuinka nopeasti applikaatiot käynnistyvät tai reagoivat inputteihin.

Aihe5: Tiistaina koittaa jälleen riemukas neljän päivän työmatka. En oikein tiedä odottaisinko innokkaampana sitä, että pääsee lähtemään, vai sitä, että pääsee sairauden takia perumaan koko puuhan.

Aihe6: Jos en pääse työmatkalle, niin jää akvaariosisustus tälläkin viikolla tekemättä. Kävin jo valitsemassa alustavasti mitä kasveja haluaisin, mutta kipeänä en pääse Helsinkiin niitä hakemaan. Ja siitä seuraa, etten joululomaksi saa akvaariota hienoon kuntoon. Kerrankin olisi aikaa katsella akvaariota (siis välipäivinä) ja on ikävää, jos akvaario ei silloin ole parhaimmillaan.

Nojoo, valitukset sikseen. Ehkä ensi viikko on parempi kuin tämä päättyvä.

Presidents of the USA

11.12.2003

Kaiken väsymyksen keskellä hairahduin Yhdysvaltain presidenttejä esitteleville sivuille. Sivuilta voimme oppia mm., että Clintonin jälkeen hallinto on ottanut takapakkia, siellä Bush nuorempi ei käytä sähköpostia, toisin kuin edeltäjänsä Bill ja isänsä George.

Miksi lapsille kerrotaan kaikkea hyödyllistä ja aikuisille vain jotain tylsää kuten Clintonin kohdalla: ”During the administration of William Jefferson Clinton, the U.S. enjoyed more peace and economic well being than at any time in its history.” Boring…

Tamperelainen kulttuuriuutinen

11.12.2003

Maikkarin teksti-tvstä osui silmään iloinen uutinen Tamperelaiselle kulttuurielämälle. Tunnettu kulttuurivaikuttaja Kalervo Kummola on valittu Tampere-talon toimitusjohtajaksi. Kohta sielläkin kai pelataan lätkää… Tai sitten Sorsapuistoon lammen jäälle tulee Tapparalle uusi pyhättö. Vai olikos Kummola Ilveksen miehiä…

Valivali

9.12.2003

Taas tulee valitusta siitä kuinka raskasta elämä on. Varsinkin tänään kun ilta jo on pimentynyt ja vieläkin on paikat kipeänä juhlimisesta. Kurkku on kipeä, päätä särkee ja jaloissa tuskin on voimaa kävellä keittiöön. Tosin kurkkukivun kohdalla epäilyttää, josko ”anniina” (kuten kummityttö tautia nimitti) ei sitten mennytkään ohi. Hämärästi yöllä muistan keskustelleeni asiasta, sillä ”anniina” yllätti polttareiden jälkeisenä päivänä. Ja nyt kun itse naimapuuha sai papin aamenen, niin mietin minkä taudin sitä nyt saa. Jokatapauksessa joku kommentoi nauraen, että ”LASTENTAUTI!” Noloa, mitä seuraavaksi, nielurisaleikkaukseen?

Siitä huolimatta, että naimakauppoja juhlittiin aamuyöhön, niin töissäkäyntiä se ei haitannut, mikä oli melkoinen virhe. Pitäisi vain osata levätä krapula pois. Nyt on todellisia vaikeuksia kerätä itsensä ja pakata taas loppuviikon retkeilyä varten.

Mutta hyvät bileet oli. Onneksi ei ihan heti ole tulossa mitään vastaavaa… Kolmet kekkerit alle kahdessa viikossa on aika paljon. Tällaisella elämäntavalla on negatiivinen vaikutus siihen kuinka paljon jaksaa käyttää tietokonetta ja blogata. Onneksi kohta on joululoma ja saa vaan maata ja ulkoilla. Harmillisesti en ole muistanut taaskaan tällä viikolla avata joulukalenterin luukkuja. Se on nimittäin oiva keino mitata jäljelläolevien työpäivien määrää.

Akvaario-ongelmasta sisustusongelmaan

6.12.2003

Taannoin ötökät, sittemmin ilmeisesti kirvoiksi tunnistetut pikku iljetykset, ovat vähentyneet vallisnerioiden roskikseenkannon jälkeen. Ihan kaikkia vallisnerioita en poistanut, joten vielä ötököillä on turvapaikkoja.

Nyt akvaario kuitenkin näyttää tylsältä kun siellä on isoja tyhjiä alueita. Niinpä nyt pitäisi päättää millaisia kasvevja sitä akvaatioon laittaisi. Helsingissä käydessä tuli poikettua Akvaariokeskuksessa äimistelemässä kasveja. Vaihtoehtoja on hieman liikaa, mutta tällä hetkellä joku anubias voisi olla kiva, vaikkapa tällainen. TOsin sisustaminen sotii periaatteitani vastaan, sillä aiemmin akvaario on noudattanut viidakko-linjaa. Eli kasvit hiekkaan ja katsotaan miten ne kasvavat.

Ikävä puoli asiassa on, että koska akvaarioni on vähän isompi kuin tavallinen seura-akvaario, kasveja pitää ostaa useampia ja se tulee kalliiksi. Ehkä ostan ne kasvit sitten itselleni joululahjaksi ja luovun jokavuotisesta elektroniikkajoululahjastani.

JLo

6.12.2003

Huomasin vajonneeni todella alas. Linnanjuhlien ja Junakyttien välillä surffaillessani muistin, että nauhalla on eilen tullut toinen Jennifer Lopez taideteos, Out of sight. Tässähän tämä ilta meneekin mukavasti.

Krapulakin on hellittänyt, vaikkakin edelleen harmittaa eiliset sekoilut. Ei kannattaisi mennä baareilemaan ilmaisen viinan perässä kun on koko viikon tehnyt älyttömän pitkiä työpäiviä. Ja tähän sitten on päädytty, katsomaan Jennifer Lopezia telkkarista.

Edit: Unohtui mainita, että perjantai-illan ratoksi tuli tanssittua parikin kappaletta JLo:n tuotannosta. Joten melkoinen yliannostus tästä on tulossa…