Viime viikkojen ankara työputki ja nyt tämä sairastelu on tehnyt näemmä hallaa akvaarioille. Vaikka olen pitänyt huolta, että ruokaa saisivat edes kerran päivässä ja vettäkin on vaihdettu vähintään kahden viikon välein, niin nyt molemmissa akvaarioissa on ongelmia.
Pienessä on yksi nuolimonni kuollut. RIP. Alkujaan niitä oli neljä, joista yksi kuoli heti ensimmäisellä viikolla. Nyt kuoli sitten toinen. Syytä voi vaan arvailla.
Isommassa altaassa taas ongelmia on enemmän. Siis satoja. Pinnalla kuhisee jotain pieniä ötököitä. Inhaa. Mokomat pomppivat pinnalla olevien vallisnerioiden päällä ja tekevät reikiä kasvien pinnoille. Hämmentävää on, että kalat eivät ilmeisesti ötököihin pääse käsiksi kun kasvien lehdet antavat suojaa. Niinpä, kun ei myrkyttääkään voi, olen päättänyt parannuttuani nyppiä vallisneriat pois ja katsoa vieläkö ötökät akvassa viihtyvät. Tosin kaloille tuo suunnitelma tuottaa ongelmia, sillä nyt niillä on piilopaikkoja enemmän kuin tarpeeksi. Jatkossa vähän vähemmän.