Arkisto kuukaudelle Lokakuu, 2003

Leffajorinaa

16.10.2003

Viime viikolla juhlistin syntymäpäivääni ostamalla Empire-leffalehden. Mukavaa luettavaa myös työmatkalla.

Oikeastaan ensimmäisen kerran pitkään aikaan olen vakuuttunut siitä mitä haluan mennä elokuviin katsomaan, ja siitä kiitos lehtiostokseni. Kill Bill Volume 1:stä oli juttu poikineen, mutta jotenkin jäi tunne, että minkä ihmeen takia vaivautuisin… Sormusten herran kohdalla jo havaitsin, että jos viettää aikansa koko ylipitkän elokuvan ajan elokuvateatterissa lähettelemällä tekstiviestejä, ei kannata uhrata niitä muutamia euroja Finnkinolle.

Sen sijaan lehti sai minut vakuuttuneeksi siitä, että Finding Nemo ja Intolerable Cruelty ovat ehdottomasti katsottavien listalla.

Tylsää elämää

16.10.2003

Viime aikoina on tullut viihdyttyä täissä kovin uutterasti, eikä ole ollut mitään sanottavaa mistään. Tietokoneen ostoa on tullut harkittua ja Linux-distron vaihtoa. Pääsin nimittäin leikkimään Red Hatin versiolla Linuxista, ja sehän jopa toimi. Ainakin melkein. Siis paremmin kuin asentamani Mandraken versiot. Distroja harrastan siksi, että en millään jaksa metsästää konfiguraatio-tiedostoja. Tosin Red Hatin kanssakin siihen joutui, sillä näytön resoluution muuttaminen 640×480-tilasta ei onnistunut ilman emacsia.

Kaikilla on oma sanansa Arvi Lindin eläkkeelle jäämisestä. Yle palvelee ja tarjoaa kuvagalleriaa ja taustakuvia.

Ja loppukevennyksenä, uudemmassa akvaariossa (~200 litraa) on nykyään ainakin viisi platyn poikasta. Jotenkin herttaista seurata onnettomien rääpäleiden elämän alkumetrejä. Edelleen on projektina saada kuvia näkyville.

Winners of the Ig® Nobel Prize

3.10.2003

Ig® Nobel-palkinnot on taas jaettu eilen. Loistavia tutkimuksia mitä mielenkiintoisemmista aiheista, kuten: Jack Harvey, John Culvenor, Warren Payne, Steve Cowley, Michael Lawrance, David Stuart, and Robyn Williams of Australia, for their irresistible report ”An Analysis of the Forces Required to Drag Sheep over Various Surfaces.”

Kieltämättä tämä on kiinnostava ilmiö, sillä liki kaikki palkitut ovat olleet paikalla vastaanottamassa palkintoaan. Niille, jotka eivät tiedä mistä on kyse, selitys löytyy täältä. Lyhyesti kuitenkin kyse on akateemisista tutkimuksista tai muista saavutuksista, jotka ovat täysin pähkähulluja. Tai muuten huvittavia, joskus sairaallakin tavalla: C.W. Moeliker, of Natuurmuseum Rotterdam, the Netherlands, for documenting the first scientifically recorded case of homosexual necrophilia in the mallard duck.